Olen Almira Starberry. Kuten näette, en ole aivan normaali ihminen. Oikeastaan en ole ihminen ollenkaan. Tulen planeetalta nimeltä Lacaille. Se on 10.7 valovuoden päässä maasta. Onneksi meillä on tekniikka kehittynyttä ja pääsimme Maahan yhdeksässä kuukaudessa.

Lacaillen väki lähetti minut tänne koekaniiniksi. En ole kyllä kaniinikaan, mistä lie näitä sanontoja keksittekään. Olen Maassa testatakseni ihmisten reaktioita minuun ja minun reaktioita heihin. Otan myös selvää Maan koostumuksesta, jotta voin olla varma siitä, että Lacaillen väki pystyisi täällä elämään. Kyllä vain. Aiomme muuttaa Maahan - emme tosin kaikki, mutta vaihtelua kaipaavat. Maassa saa seikkailla ja selviytyä, kuulemma ilman rahaa ei saa mitään ja ilman töitä ei saa rahaa.

Olen käynyt Lacaillessa Maapallon historiaa, nykyelämää, kulttuuria, tapoja jne. koskevia kursseja kuuden vuoden ajan, ja pääsykokeiden jälkeen pääsen nyt testaamaan tietämystäni käytännössä. Täällä ei ole enää varaa mokata. Pelottavinta tässä on se, että nyt joudun yliopistoon, jonka jälkeen minun on hankittava mies ja lapsia. Lapsistani minun on valittava yksi, jolle kerron kaiken tämän. Hän kertoo taas omalle lapselleen. Suvun on jatkuttava 10. sukupolveen saakka. Minun oli pakko hyvästellä suku ja ystävät ja hyväksyä se, että kuolen myös tälle planeetalle ja ruumiini tulee jäämään tänne ikuisiksi ajoiksi.

Tässä näette minun mahtavan kämppäni. Se on aivan yliopistoalueen reunamilla, syrjässä muista. Tulin tänne jotta saisin töitä, en pitämään hauskaa, kuten pitäisi. En ole myöskään tyytyväinen taloon. Olen katsellut lehdistä kuvia Maalaisten taloista, ja tämä ei vastaa käsitystäni. Minut lähetettiin kuitenkin hyvin vähillä rahoilla liikenteeseen, sillä ei se raha meilläkään puussa kasva. Kotootani otin silti mukaani lakanat, täältä kun ei hehkuvia lakanoita saa, ja olen niihin aivan ihastunut. Oven kummallakin puolella on pensas, ne ovat Starberryjä, niistä olen sukunimenikin saanut. Niihin kasvaa herkullisia marjoja, joita en myöskään voinut hyvästellä.

Heti kun oli tavarat kannettu sisään uuteen ankeaan kotiini, olikin jo aika alkaa selailla oppikirjoja. Kaikki täytyy nyt opetella tekemään vaikeasti. Kirjojen tieto täytyy saada päähän lukemalla ja ruoka täytyy valmistaa itse alusta loppuun. En enää ihmettele vaikka tällä planeetalla tehdään itsemurhia. Lacaillessa kun ei ole ollut ikinä itsemurhatapauksia. Täällä elo on rankkaa ja toisinaan yksinäistäkin.

Ensimmäinen tapaamani ihminen oli mukava. Kuvitella, kättelin oikeaa ihmistä! Olihan meillä ollut oppitunneilla kolmiulotteisia ihmisiä harjoituksen vuoksi, mutta ei ikinä aitoa. Juttelimme jonkin aikaa aivan arkipäiväisistä asioista, eikä hän tuntunut edes huomaavan poikkeavaa ulkonäköäni. Tämähän on helpompaa kuin luulinkaan.

Illalla kun taivaalla ei ollut pilvenhattaraakaan, menin nurmelle maate ja katselin tähtitaivasta. Bongasin sieltä myös Lacaillen naapuriplaneetan, mutta kotiplaneettaani ei näkynyt. Yö tulisi menmään lopputyötä tehdessä. Olin valinnut nopean opiskeluohjelman, ja kävisin koko yliopiston kahdessa vuodessa. Se tietää paljon töitä, mutta minulle se on helpompaa kun ihmisille. Pääaineekseni otin fysiikan. Haluaisin ehkä lääkärin ammattiin, jotta pääsisin tutkimaan ihmisten eri sairauksia ja tarttuvuutta. Odotan myös mielenkiinnolla millainen ihmiskeho on sisältäpäin.

Aamulla postilaatikkooni oli tuotu ensimmäiset postini. Valitettavasti kaikki oli laskuja. Minulla oli vielä rahaa jäljellä, mutta se ei kauan riittäisi tätä menoa. Töihin en päässyt vielä minnekään, joten oli aika hankkia rahaa muilla keinoin.

Ostin viimeisillä rahoillani maalaustelineen. Olen jo kauan ihmetellyt, miksi siinä täytyy olla teline. Tietokoneella se sujuisi parhaiten. Aluksi en saanut paljon rahaa myymällä taulujani, mutta pikkuhiljaa huomasin, kuinka taitoni kehittyivät ja sain aina enemmän ja enemmän rahaa harrastuksellani. Maalaaminen on kuitenkin varsin työlästä ja menisin mieluummin jo oikeisiin töihin.

Aloin saamaan myös uusia ystäviä. Vaikka kuinka yritin pysyä erossa muista, en osaa enää olla yksin. Punatukkainen Marina on paras ystäväni, mutta en voi kertoa hänellekään salaisuuttani, ettei suunnitelma mene pieleen. Talossani alkoikin käydä yhä useammin porukkaa, vaikka se olikin vähän kauempana. On hienoa huomata, että vaikka minulla onkin vihreä iho, saan helposti ystäviä, eikä minua pidetä mielenvikaisena alien erakkona.

Kun vieraita oli tulossa, oli kiva laittaa heille ruokaa. Aloin todella pitämään ruuanlaitosta, vaikka se olikin vaivalloista. Vastapalveluksena ystäväni taas tekivät minulle esseitä, sillä he rakastivat ruokaani. Käytin niihin aina kotoa tuomiani mausteita, ja sen takia ihmiset pitivät kokkauksistani aina.

Ilma on kylmempi kuin tullessani. Minua pelottaa, että se laskee niin alas etten voi elää täällä. Onneksi kestän pakkasta -170 asteeseen saakka, ja täällä ei ilmeisesti usein ole niin kylmä. Edessäni oli kuitenkin nyt ensimmäisen vuoden loppukokeeni. Sen jälkeen lähden hieman kaupungille katsomaan tarjontaa. Yliopisto olisi jo sitten puoliksi käyty, jos kokeista pääsen läpi, joten kannattaa alkaa tähystellä jo miehiä, etten vain jää ilman.

Pääsin läpi, ja sain täydet pisteet, jes! Kaupungin valikoima näyttää olevan tänään hieman surkea, kun ainoa paikalla oleva mies ei suostu puhumaan kanssani. Hän vain tuijotti. Juotuani viidennen kupillisen kaakaota, joka on muuten taivaallisen hyvää, lähdin kävelemään kotiin päin ja lukemaan viimeisiin kokeisiin.

Juuri kun olin kotiovella, tippui päähäni jotain kylmää ja märkää. Käännyin ympäri ja huomasin, että sataa lunta. Se oli ihanaa, ensimmäinen lumisateeni! Sataisipa koko yön lunta, niin aamulla pääsisi peuhaamaan pihalle. Täytyisi vain katsoa, ettei ketään näe, ettei minua pidetä outona ja lapsellisena.

Yö menikin mukavasti lopputyötä tehdessä. Se piti saada alta pois, jotta voisi keskittyä pänttäämiseen. Aikaa oli jäljellä vain muutama päivä, eikä hetkeäkään saanut hukata.

Aamulla todella aikaisin kun olin menossa vasta nukkumaan, kävin ulkona katsomassa onko lunta tullut lisää. Eipä tietenkään. Se oli sulanut kokonaan pois, mutta onneksi sentään myöhäinen tomaattisatoni oli kypsynyt. Saisin vihdoin maistaa Maan vihanneksia, jotka olin itse kasvattanut.

Päivä ei mennyt mukavasti. Ensin poltin aamupalani pohjaan niin pahasti, että koko keittiö oli liekeissä. Ketä muukaan siihen olisi ilmestynyt sammuttamaan liekkejä, joten nappasin sammuttimen käteeni ja ruiskutin jotain ainetta liekkeihin. Hetken päästä palo sammui ja edessä oli kunnon tuuletus, jotta savun haju haihtuisi.

Päivä vaihtui illaksi ja jatkui siten, että talo oli yhtäkkiä täynnä eläimiä. Lehmä oli minulle ilkeä ja välttelin sitä loppuillan, mutta laama oli harvinaisen mukava. Hän paljasti jossain vaiheessa olevansa ihminen laama-asussa, joka oli hyvä, sillä en ollut vielä ehtinyt möläyttämään mitään fiksua luullessani häntä laaman ja ihmisen risteytykseksi.

Ilta jatkui varsin läheisissä merkeissä. Laamamies istui kanssani sohvalla lähekkäin ja jossain vaiheessa hän veti minut vielä lähemmäksi ja suuteli. Taas kerran tulin kokemusta rikkaammaksi suudeltuani ihmistä ensimmäistä kertaa, vaikka se tuntuikin samalta kuin Lacaillelaisen kanssa.

Ihana laamamies lähti kotiin ja minä nukkumaan, mutta herätys tuli liian pian. Heräsin rysäykseen ja juoksin olohuoneeseen, jossa hiippaili raitapaitainen nainen, joka yritti sulloa sohvaani liian pieneen pussiinsa. Tiesin, että poliisi auttaisi tässä tilanteessa, joten soitin virkavallan paikalle ja pakenin keittiön puolelle.

Poliisin tultua juuri ajoissa paikalle alkoi taistelu rosvon ja poliisin välillä. Katselin sivusta kun he hakkasivat toisiaan ja repivät hiuksia. Maassa on aika väkivaltaista näköjään, mutta täytyisi vain olla varovainen, ettei itseään satu. Onneksi poliisi voitti tappelun ja roisto vietiin kahlehdittuna pois. Vakuutus korvasi varastettua tavaraa, mutta niin vähän, ettei sillä edes uutta televisiota saanut. Rahaa oli ollut säästössä talon laajennusta varten, mutta kaikki meni uusien tavaroiden hankintaan.

Lopulta oli aika valmistua 4,7 keskiarvolla ja lähteä perustamaan perhettä. Kutsuin kaikki uudet ystäväni juhlimaan lähtöäni. Pidimme pienimuotoiset juhlat, joista tuli todella viihtyisät. Muistelimme menneitä, suunnittelimme tulevia ja vaihdoimme numeroita. Minulla oli jo tontti valmiina Kauniala- nimisestä paikasta.

Sain ystäviltäni lahjoja ja kortteja ja tunsin oloni todella kotoisaksi, vaikka oikeaan kotiin olikin matkaa todella paljon. Lupasimme pitää yhteyttä jatkossakin ja vierailla toistemme luona.

Hyvästi yliopisto! Tästä alkaa oikea elämäntarina. Niin myös vaikeudet. Kohta täytyisi saada rahaa perheen elättämiseen ja ison talon rakentamiseen, mutta ainakin pääsen töihin!

______________________________________________________

Löytääkö Almira itselleen kelvollisen miehen, vai onko hän liian erilainen?

Riittävätkö rahat vai sammuuko suku ennen kuin alkoikaan?

Lue seuraava osa, niin tiedät.